Yrityksillä on lakisääteisiä velvoitteita säilyttää liiketoimintaan liittyvää asiakirja-aineistoja. Niiden lisäksi yritykset tallentavat paljon muutakin aineistoa, kuten valokuvia, videoita ja markkinointimateriaaleja. Jossain vaiheessa arkistotila loppuu ja silloin voi turvautua esimerkiksi Mikkelissä sijaitsevan Suomen Elinkeinoelämän keskusarkiston, ELKA, palveluihin.
ELKA on erikoistunut elinkeinoelämän asiakirjojen arkistointiin ja myös digitointiin. Monet yritykset, järjestöt ja myös yksityiset henkilöt ovat siirtäneet sinne aineistojaan, usein käytännön syistä mutta myös halustaan edistää yrityselämää koskevaa tutkimusta.
Kansainvälisestikin vertaillen ELKA on poikkeuksellisen kattava ja avoin yritysarkisto. Sen rikas lähdeaineisto, noin 30 hyllykilometriä elinkeinoelämän arkistoja, kertoo monipuolisesti suomalaisesta elinkeinoelämästä, niin suurista kuin pienistä yrityksistä ja yhteisöistä. Asiakirja-aineistojen lisäksi siellä on mittava kokoelma valokuvia ja suomalaisen muotoilun arkisto.
Kun tarvitset opasta arkistojen äärelle, olen käytettävissä! Minulle ELKA on tuttu paikka toimittuani siellä tutkijana muutamissa yrityshistoriaprojekteissa. Kuten myös vastaavaa palvelua tarjoava elinkeinoelämän arkisto Tukholmassa, Centrum för Näringslivshistoria.