< takaisin

Painettuna vai digitaalisena?

Oli formaatti kumpi vain, tärkeintä on laadukas ja kiinnostava sisältö.

Suomessa yrityshistorioita on julkaistu erityisesti viimeisten vuosikymmenten aikana kiihtyvällä tahdilla. Jyväskylän yliopiston taloushistorian yksikössä kootun yrityshistoriatietokannan mukaan niitä on julkaistu 1800-luvun lopulta alkaen nykypäivään asti noin 3200 kirjaa.

Painettujen kirjojen lisäksi yritykset kertovat historiastaan entistä enemmän myös verkkosivuillaan tai digitaalisina tallenteina. Oli formaatti kumpi vain, tai kenties molemmat, tärkeintä on laadukas ja kiinnostava sisältö.

Noin 20 vuotta tilaushistorioita tehneen Marko Paavilaisen mukaan yrityshistorioita arvostetaan nykyisin enemmän verrattuna aiempiin vuosikymmeniin. Syynä tähän on ollut hänen mukaansa niiden tason nousu. Aiemmin yrityshistoriat olivat ”vuosikertomuskirjallisuutta”, nyt kaavamaisuudesta on päästy irti, kiinnostavuus on lisääntynyt ja kerronnassa on siirrytty tarinallisuuteen ja avoimuuteen. Lukijaystävällisyys on pyritty säilyttämään ilman, että tutkimus olisi kärsinyt. Tänä päivänä tutkittavaa kohdetta tarkastellaan myös laajemmin kuin vain organisaation arkistosta: Yhteiskunnallinen näkökulma tuodaan vahvemmin esiin ja yritys asemoidaan ympärillä olevaan yhteiskuntaan.

Paavilainen puhui aiheesta Yrityksen tarina kirjaksi -seminaarissa, jonka puheenvuoroista kirjoitin yhteenvedon Historialliseen Aikakauskirjaan. Artikkelini on luettavissa täällä.

Seminaarissa haettiin vastausta myös siihen, mitä yritys odottaa historiateokseltaan. Kysymykseen vastasi toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen, Suur-Savon Sähkö Oy:stä toteamalla, että ”Historian ymmärtäminen lähtee siitä, miten me löydämme historiastamme tulevaisuutta tukevia elementtejä. Haluamme tuntea historiamme, mutta toiminnassamme katse on tulevaisuudessa. Kulttuuri ja sen ylläpitäminen on itseisarvo. Tavoite on viljellä kulttuuria, näen sen velvollisuutena.” Suur-Savon Sähkö esittelee 75-vuotista historiaansa kattavasti yhtiön verkkosivuilla.

Mikä on yrityksellesi paras tapa kertoa historiatarinaa? Miten tavoitat parhaiten sidosryhmäsi? On hyvä panostaa oikeaan jakeluun, välineeseen, mutta myös tarinasi sisältöön. Monet tahot kertovat yrityksestäsi, tuotteistasi ja palveluistasi, erilaisia tarinoita. Se, mikä on oma tarinasi, on strateginen valinta. Oleellista on, että tarinasi on uskottava ja tosi.

Jaa postaus:

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua